Matti-Mäyrää nostalgian nälkään

Metsolan Miina ja Manu-kangas sai nostalgisen mieleni värisemään ja samoin kävi saman sarjan mäyräkankaan kanssa. Miinoja ja Manuja luin itse lapsena ja on ihan mahtava juttu saada lukea nyt samoja tarinoita omalle lapselle. Hassua on huomata, miten hyvin sitä muistaa etenkin kirjojen kuvat, vaikka välissä parikymmentä vuotta on! Mattia oli siis saatava, kun sitä Kangashamstereissa bongasin, joten huusin ääneni käheäksi ja kukkaron tyhjäksi. Sanoisin, että oli sen arvoista kuitenkin.



Suosikkikankaasta tahdoin tehdä tietenkin suosikkivaatteeni, eli jumppishan siitä syntyi kaikesta epäkäytännöllisyydestään huolimatta. Itse asiassa se syntyi jo ennen joulua, mutta nyt vasta sain kuvattua tehtyäni tarvittavat korjailut. 

Kävi nimittäin niin, että päätin pikkuisen muokata kaavaa (juuei ikinä kannattavaa minun tavallani...) ja lisäsin selkään pituutta, ettei jää heti pieneksi. Jätin myös sivu- ja takasaumat pois. Lopputulos oli polvissa roikkuva haara ja telttamainen keskiosa, ja vaate hautautui laatikkoon.



Nyt  lopulta alkoi hukkaan heitetty työ ja kangas harmittaa se verran, että sain asialle jotain tehtyä. Purin lahkeiden saumat ja leikkasin selkäpituutta reilusti pois (onnistui, koska oli haarakiila - koukun sijaan) sekä kavensin sivuista. Johan alkoi näyttää paremmalta! Sain jopa pojan suostuteltua pukemaan jumppiksen päälleen kuvia varten, vaikka ei se kauaa päällä pysynyt. Uskon, että tämä toimii kuitenkin kivasti viilenevinä kesäiltoina lyhythihaisen päällä, joten mökkikassiin tämä ehdottomasti pakataan.



Ihan vanhingossa kuviot kohdistuivat täydellisesti :D



Ihana pieni luonnontutkija jaksaa innostua kaikesta;
etanat, kävyt ja kukat ovat ehdottomasti ihmettelyn arvoisia!
Hyvää tekee aikuisellekin pysähtyä välillä pienten ihmeiden äärelle ♥



12 kommenttia

  1. Kiva jumppis, toivottavasti tulee käyttöön :)

    VastaaPoista
  2. Ihana pieni tutkija :) ja suloinen tuo jumppis! Mäyräkangas on aika <3

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana kuosi ja jumppikset vaan on niin suloisia kuosista kuin kuosista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, sen takia niitä en malta olla ompelematta ;) Kiitos Raisa P <3

      Poista
  4. Onpa söpö! Itse fiilistelen samaa Pupu Tupunan kohdalla, mutta mitään pysäyttävää kangasta ei ole tullut vastaan. Pari Pupu Tupuna -tyynyliinaa löytyy sekä Pupu Tupuna -harso, jonka vastasyntynyt poikavauva antoi siskolleen isosiskon lahjana. Ja kuinka otettu tyttö olikaan..! Noh, meni fiilistelyt vähän ohi aiheen, mutta ihana jumppis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pingale! Tupunat kuuluvat meilläkin samaan sarjaan Miinojen ja Manujen kanssa, mutta kankaana yhtä mainiota ei ole löytynyt. Kirjoja sen sijaan olen etsinyt kirppareilta ja niitäkin luetaan ahkerasti :) Ihana idea tuo isosiskon lahja!

      Poista
  5. Ihana jumppis ja pieni tutkija! Tykkään tuon kuosin väreistä. Onnistuneen näköinen kaavoitus, kyllä työsi kannatti!

    VastaaPoista
  6. Söpö jumppis ja niin ihanat kuvat ihanasta pienestä pojasta. Olet kyllä taitavasti onnistunut asun tekemisessä. Se näyttää todella hyvältä:-)

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!