Hukat ja ketut

Hillitön ompeluflow on päällä!
Sauma silloin, toinen tällöin, mutta valmista tulee ja into säilyy. Olen usein surkutellut ompeluhuoneen puutetta ja sitä, että ruokalautaselta löytyy toisinaan saumurisilppua, mutta puolensa siinäkin. Tässä vaiheessa elämää on vaan plussaa se, että koneet ovat käden ulottuvilla lähes koko ajan ja pieniä pätkiä saa ommeltua vaikkapa Ryhmä Haun varjolla (nuo pienet koirat konsteillaan, hommat saa jo rullaamaan - todellakin olleet suuri apu toisinaan kaksveen taltuttamiseksi ;) )



Kesävaatteiden päivityksen aloitin teeppareiden ompelulla. Testasin uusimman lasten Ottobren Hello Shark-kaavaa koossa 104. Koska koko oli reilu, laitoin helmaan resorin, jonka avulla pituutta voi pussittaa. Lisäsin myös hihoihin kaksinkertaisen resorin kanttaamisen sijaan. Nämä ovat taatusti pitkäikäisiä paitoja kokonsa suhteen.


Hukan perintö-kangasta ostin ompelukaverilta palasen, vaikka vähän tuo valkoisuus epäilyttää. Saa nähdä kuinka väri säilyy käytössä. Ketut puolestaan on tilattu Itävallasta.








Kolme t-paitaa tein On the road-kaavalla (1/13) koossa 104. Siinä vasta slimmi malli, tuossa ei taas kasvunvaraa jäänyt yhtään! Muuten ihan kiva kaava kyllä.


Salama-paita oli sarjassamme "äiti inhoaa, mutta poika rakastaa". Vaikka kuosi ei omaa silmääni miellytäkään, oli pojan reimastunut ilme sen arvoinen. Salamat ovat Jonic textileltä ja sain palasen ystävän varastoista.




Oli kyllä totinen poika näissä kuvauksissa...


Nyt on syntynyt paljon vaatetta Oolle ihan tarpeeseen ja lisää on tuloillaan.
Vauvanvaatteitakin olisi kiva tehdä, mutta niitä on jo kaapit pullollaan!
Kirppikset ovat vieneet minut ihan mennessään, kun tytölle tuntuu löytyvän kaikkea ihanaa ja vaikka kuinka paljon. Tieteellinen tutkimukseni on tullut siihen tulokseen, että pojille ostetaan peruskäyttövaatteita, kun taas tytöille on enemmän muutakin, joten kirpullekin riittää paremmin siistejä pikkumekkoja ja muita söpöilyjä. Onkohan kukaan muu samaa havainnut? Tämän päiväinen Siivouspäivän- kirppis kartutti mekko- ja sukkissaldoa taas kiitettävästi :)

Vauhdikasta viikonloppua jokaiselle ♥♥

Ps. Punatukka ja kaksi karhua löytyy nyt myös facebookista! Käykäähän tykkäämässä, jos tykkäätte :) Lupaan porkkanana, että kunhan tykkääjien määrä tuosta kasvaa, luvassa on pitkästä aikaa arvonta!
Klikkaamaan pääset sivupalkin kuvasta tai suoraan tästä.

18 kommenttia

  1. Onpa tosiaan mukavan näköinen kaava tuossa ylimmäisessä, kaikki muutkin ihan herkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos VillaKiana ♥ Itsekin tykkään tuosta mallista, mutta mies manaili, kun taas olen tehnyt hupullisia paitoja ;) Huppu on kyllä melko iso tuossa(kin) kaavassa ja vuoritettuna painavahko.

      Poista
  2. Minäkin ajattelin kokeilla tuota paitamallia, ajattelin jos menis talvellakin yksivärisen pitkähihaisen päällä :) Haha, meilläkin Ryhmä hau on ihan ykkönen!! Minä teen nuista "äiti ei tykkää, poika tykkää" -kankaista yöpukuja niin ei tartte niin katella ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, samaa miekin suunnittelin :) Ryhmä Hau on kyllä ihan hitti, rinnalla on kyllä Touhulan tarinat hyvänä kakkosena! Kiitos Noora L :)

      Poista
  3. Ihania ompeluksia. Huppareissa on aivan ihanat kankaat! Tuo hupparin kaava oli tosi kiva, itse jouduin suurentamaan isointa kokoa parin numeron verran. Mutta huppari on ollut kyllä tosi tykätty. Sen olen minäkin huomannut että pojille ei kirppiksiltä tahdo vaatteita löytyä mutta tytöille kyllä. Oikeastaan en ole pienten vaatteiden kohdalla miettinyt mistä moinen johtuisi, mutta pähkäilysi voisi olla hyvinkin oikea syy.. Isompien poikien vaatteiden olen ajatellut kuluvan liikkuvaisilla ja touhukkailla rämäpäillä niin puhki ettei niistä riitä enää eteenpäin myytäväksi.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Raisa P ♥ Tuokin on varmasti totta, että pojat kuluttaa vaatteensa eri tavalla isompina - nyt jo huomaa, ettei tuolle poitsulle juuri mitään löydy :D

      Poista
  4. Kauniita vaatteita! Sanoisin, että miehiä varten on ihan hyvä paidoissa olla huppu. Silloin on melko varmaa, että paita tulee päälle oikein päin ;P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Hahah, no se on kyllä hyvä keino :) Toinen hyöty hupusta on, että siitä saa kiinni juoksevan ipanan liikenteessä ;)

      Poista
  5. Paljon olet saanut hulinan keskellä aikaan!! Muistan tuon ajan kuin "eilisen"... silloin mullakin siirtyi ompelupiste kellarista olohuoneen nurkkaan...ja yhä se siinä on vaikka nyt jo voisi taas kellariin takaisin linnoittautua, mutta kun olkkarissa on niin paljon helpompi vaikka ruoanlaiton välissä ommella se yks sauma :D Meillä tuo On the road on ollut luottakaava tosi kuikelolle esikoiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tässä "ompele keskellä asuntoa"-systeemissä tosiaan puolensa, ei tarvitse sulkeutua itsekseen toiseen kammariin (vaikka välillä sekin olisi ihan huippua ;) ) ja voi samalla puuhata muuta! Kiitos PiiperoPaareoPatikkajalka ♥

      Poista
  6. Näyttävät kesävaatteet hyvälle, tykkään paljon tuosta hupparimallista. Ihania kuoseja <3. Mahtavaa, että olet saanut ompeluflown päälle ja pystyt ompelemaan arjen hulinan keskellä. Olen tehnyt ihan saman havainnon poikien vaatteissa, niitä siistimpiä ei valmiina tai kirppikseltä juuri löydä. Ja kengät vasta ongelma onkin! Me on jouduttu joka vuosi ostamaan niitä parempia netistä tai Helsingin reissulta. Hahmolenkkareita tai ihan juhlakenkää löytyy meidän kaupungista, muttei oikein mitään siltä ja väliltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna Mi ♥ Ompelusta ja valmiista vaatteista saa kyllä hyvä fiiliksen, eipä tässä vaiheessa miulla juuri muita harrastuksia olekaan. Tuo kenkäjuttu on niin totta! Sitten vielä ärsyttää maksaa monia kymppejä kengistä, jotka mahtuu jalkaan pari kk :p Tähän asti ollaan saatu hyvin kaverin muksun kenkiä, mutta nyt meidän honkkelin jalka kasvoi ohi, joten ei auta kuin käydä kaupoilla... Prisma on kyllä hyväksi havaittu ;)

      Poista
  7. No on kyllä ihania pojan vaatteita. Just niin kiva kun ompelee silloin tällöin edes vähän aikaa. Silloin ompelu jää yleensä niin kivaan kohtaan, että odottaa milloin pääsee jatkamaan. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle:-)

    VastaaPoista
  8. Onpa kivannäköinen tuo hello shark -kaava! Olen huomannut saman kirppisvaatteiden osalta. Ja koossa 128 ei meinaa juurikaan löytyä poikien vaatteita, tuppaavat varmaan menemään rikki :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kätsä! Tykkään hupuista ja saa teepparikin eri ilmettä :) Tosin vähän pienempi huppu voisi olla trikoopaidassa.

      Poista
    2. Mäkin oon ihan huppuhöpö. Onneks lapsetkin tuntuu niistä tykkäävän:)

      Poista
    3. Mäkin oon ihan huppuhöpö. Onneks lapsetkin tuntuu niistä tykkäävän:)

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!