2014

Vuosi 2014. 
Tänä vuonna on vietetty tavallista arkea vuosikkaan pojan kanssa, 
aloitettu opinnot 10 vuoden tauon jälkeen, 
saatu kuopuksen odotus hyvälle mallille, 
tutustuttu uusiin ihaniin ihmisiin. 
Ja muutakin, pääasiassa iloisia, elämää rikastuttavia juttuja. 
Olen saanut paljon.

Ja ommellutkin olen.


Tammikuu

Helmikuu

Maaliskuu


Huhtikuu


Toukokuu

Kesäkuu


Heinäkuu

Elokuu

Syyskuu
(Kuten huomaa, paluu koulunpenkkiin vähensi kummasti ompeluun käytettyä aikaa...)

Lokakuu


Marraskuu

Joulukuu


Onhan tuota jokunen metri saumurilla huristeltu eikä kuvia katsoessa oikein kehtaisi väittää, että kaapista ei silti tahdo löytyä mitään päälle pantavaa... Kuvissa olevien lisäksi on syntynyt legginssejä, joogapantsit, pari pientä jumpsuittia, yöpukuja, perushousuja, pussukkaa ja nyssäkkää sekä muutamat pipot ainakin. Sellaista perushuttua, mitä on nähty jo monta tässäkin blogissa. (Paitsi ne joogapantsit itselle, ne oli ekat laatuaan, mutta julkaisukelpoisia kuvia ei mustista pöksyistä vaan saatu!) 

Vilpitön toiveeni on, että ensi vuonnakin ehtisin ommella, oppisin uutta ja pystyisin vaatettamaan ainakin puolet perheestä. Saas nähdä kuinka käy, kun tätä muutakin oheistoimintaa on tuloillaan.

Kiitos teille mukana kulkeneille, vakituisille lukijoille, satunnaisille piipahtajille sekä erityisesti kommentilla ilahduttaneille - olette tärkeitä! Nähdäänhän tulevanakin vuonna ♥



22 kommenttia

  1. Ihan mieletön saldo ja toinen toistaan upeampia vaatteita! :)

    VastaaPoista
  2. Hui mikä määrä ommeltuja vaatteita! Oot ollut superahkera :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos siulle Laura! Katsotaas kuinka ahkera jaksan olla ensi vuonna ;)

      Poista
  3. Mahtavia juttuja oot saanut aikaan. Tuo farkkuhaalari pompsahti esiin kaikkein huikeimpana. Onnea ja menestystä vuoteen 2015!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Farkkuhaalari on kyllä omakin lemppari, sääli kun nyt jo pieni pojalle. Kiitos samoin siulle Kirsi ♥

      Poista
  4. Hieno yhteenveto ja aikamoinen määrä kauniita vaatteita! Tykkään kun on paljon kuvia :) Jatkahan samaan malliin.

    VastaaPoista
  5. Voi miten ahkerasti oot ommellu! <3

    VastaaPoista
  6. Ihana kooste! On ollut tosi kiva löytää tämä sinun blogisi, paljon on tullut kivoja kokeiltavia juttuja vastaan. Ja sinä olet niin ihastuttavan lämmin ihminen <3! Onnea tulevaan vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanista sanoistasi Hanna Mi, sie teet miut joka kerta niin hyvälle mielelle ♥ Onnea sinunkin vuoteesi!

      Poista
  7. Ihania juttuja oot saanut aikaiseksi :) Tykkään sun tyylistä kovasti sekä omissa, että lapsen vaatteissa, toivottavasti ehdit ensi vuonnakin ommella, vaikka vapaa-aika varmasti hiukan vähenee. Onneksi pienissä vaatteissa on lyhyet saumat, jotka hurauttaa nopeasti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jade! Samat sanat, tykkään paljon ompeluistasi, ehkä juuri siksi, että ne natsaa omaan silmään niin kivasti :) Pienet vaatteet on vielä suunnittelun asteella, josko kohta aloittaisi testailun...

      Poista
  8. Sä oot ollut kyllä superahkera! On ollut tosi kiva seurata sun ompeluita ja toivottavasti löydät aikaa siihen vauvan synnyttyäkin vaikka aika kortilla varmasti onkin. :) Tää on yks mun lemppariblogeista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eikä, ihana kuulla Ulma, kiitos ♥ Samoin voin sanoa kyllä siulle!

      Poista
  9. Hanna!! Ihan mielettömiä nämä sun tekeleet! Löysin vasta nyt sun blogin ja lueskelen ihastuksissani alusta alkaen sun luomuksia. Tässähän nousee itsellekin ompelukuume, mutta tarvittavat koneet (ja niiden hankkimiseen tarvittava raha...) puuttuvat :D Ehkä vielä joskus...;) -NooraH

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noora, hienoa, että löysit tänne! Koneet kyllä helpottaa tekemistä kummasti, suosittelen lämpimästi ;)

      Poista
  10. Voi että näyttää hyvältä nuo sun ompelukset! Koosteiden kautta aivan tulee todeksi kuinka paljon onkaan saanut aikaiseksi, vaikka ei aina siltä itsestä tunnukaan ;-) Tulen olemaan blogisi säännöllinen lukija:-) Tykkään niin ompeluksistasi. Toivonkin sinulle onnellista ja antoisaa alkanutta vuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mukava kuulla, että saan pitää sinut lukijana - kommenteistasi on iso ilo! Kiitos Kanneli, samoin sinulle ♥

      Poista
  11. Jestas mikä määrä toinen toistaan ihanampia ompeluksia! Ja paljon paljon onnea!!! Toivottavasti vointi on hyvä ja pysyykin hyvänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Sitä toivon itsekin, vielä pari kuukautta odoteltavaa :) Hyvää vointia sinulle myös!

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!